Thursday 4 October 2012

Korkeakoulutettu ja työtön, mutta miten kauan?

Suomen Tilastokeskuksen mukaan elokuussa 2012 Suomessa työttömyysaste oli 7,3%. Odotettavissa on että työttömyys nousee, jokainen meistä näkee että yritykset supistavat toimintojaan joka päivä ja satoja jää työttömäksi seuraavien kuukausien aikana.
Itse valmistuin juuri maisteriksi liiketaloudessa, erikoistumisena rahoittaminen ja riskien hallinta. Olen jo muutaman päivän miettinyt, miten minun käy kun palaan Suomeen muutaman viikon kuluttua. Minulle tulee auttamatta mieleen tradenomi tutkintoni jälkeinen työnhakuprosessi. Monta kieltävää vastausta tuli, muutamaan haastatteluun tuli kutsu mutta lopputulos oli pyöreä nolla ja opiskelupaikan etsintä. Yksi suurempi lääkefirma kertoi valitsematta jättämisen syyksi työkokemuksen puutteen. Muuten minussa ei yrityksen mukaan ollut mitään "vikaa", minun tulisi pysyä omana positiivisena itsenäni. Mietin vieläkin että miten nuoret, hyvin koulutetut henkilöt voivat menestyä työurallaan jos harva haluaa ottaa meitä töihin? On fakta että suuret ikäryhmät ovat jo hiljalleen siirtymässä eläkkeelle ja monet yritykset jäävät ilman osaajia. Enkä itse usko että tämän hetken osaajat ovat päässeet sinne missä ovat, ilman yritysten ottamaa riskiä kouluttaa uuni tuoreet valmistuneet yrityksen tavoille.
Itse olen opiskeluni suorittanut enkä ole halukas enää kouluttamaan itseäni "opiskelija" nimikkeellä eteenpäin. Ulkomaille meneminen ei ole pois suljettu mahdollisuus, jos suomalaiset yritykset eivät osaa arvostaa kovin töitä tekeviä nuoria jotka ovat halukkaita näyttämään taitonsa ja oppimaan uutta.

Jännityksellä odotan mitä seuraavat kuukaudet tuovat mukanaan.

No comments:

Post a Comment