Sunday 8 March 2015

Seitsemän faktaa minusta

Seitsemän koska en keksinyt kymmentä...

Luen monta eri blogia ja pidän aina hauskana listoja, joissa bloggaaja kertoo itsestään enemmän tai vähemmän hauskoja juttuja. Päätinpä kokeilla samaa itse, eli tässä tulee seitsemän faktaa minusta

Epäjärjestys en tykkää epäjärjestyksestä. Kaikella tavaralla on paikkansa ja jos tavarat eivät ole siellä missä kuuluu, vien ne heti "omalle" paikalleen.

Musiikkimaailma seuraava tähti: kun olen yksin kotona, laitan popit soimaan telkkarista (Spotify-listat ovat kovassa käytössä) ja pistän joraten ja laulaen kuin Beyonce. Tietenkin minun hytkyminen on kaukana rytmikkään seksikkäistä liikkeistä tai nuotilleen laulamisesta.

Ostoslistan kanssa kauppaan. En saa mennä kauppaan ilman ostoslistaa koska silloin unohdan puolet ja ostan liikaa kaikkea mitä en tarvitse. Mitä en tarvitse tarkoittaa suklaalevyä ja jätskiä. Tällä viikolla mukaan lähti lilja ja tulppaaniasetelma.

Päiväunien sankari nukahdan aika helposti. Oli se sitten sohvalle tai sänkyyn. Lyhyet päikkärit ovat aina kohdallaan!

Lukeminen jos aloitan kirjan lukemisen, en pysty lopettamaan. Hyvä esimerkki oli edellinen Ilkka Remeksen kirja. Aloitin Hornan lukemisen bussissa Helsinki-Vantaalle. Luin kirjaa lentokentällä, koneessa, Berliinin lentokentällä ja Salzburgiin menevässä koneessa. Kotiin päästyäni kirjasta oli luettu jo 250 sivua. 

Likaiset hiukset oli se mitä kuivashampoota tahansa, minä en pysty lähtemään ulos edes vähän likaisilla hiuksilla. Jos tukka on huonosti, ovat kaikki asiat huonosti.

Juusto ennen kinkkua tämä menee ikuisuuskysymys-kategoriaan. Kumman laitat ensin leivälle, juuston vai kinkun? Juusto menee leivälle AINA ennen kinkkua. Eikö niin?



Seven things about me, since I didn't come up with ten

I read many different blogs and I always love the lists where bloggers tell some thing about themselves. So I thought I'll give it a try.

Disorder everything has it's place at home and I hate when stuff is lying around. So if some things are lying around, I always try to bring them to their place.

Music' next superstar when I'm home alone, I put on some music (Spotify has so many playlists) and I dance and sing like Beyonce. Well, of course my groove has nothing to do with sexy dance moves or singing on note.

List for grocery shopping If I don't have a list, I forget the half and buy everything I don't need. Like chocolate and ice cream. This week I took a lily and basket of tulips with me.

Nap master I love taking naps. There is no bad time for a nap. Except at work!

Reading give me a good book and I cannot stop reading. Example: started reading a book when I left my parents after Christmas holidays. Read the book on the bus to the airport, in the plane, at Berlin airport and on the second plane to Salzburg. So I read 250 pages of that book.

Dirty hair give me any dryshampoo in the world, that doesn't fix the fact that my hair is still dirty. If the hair is not great, nothing is great!

First cheese, then ham the question that no one can answer.Which one do you put first on the bread, cheese or ham? For me it's always first cheese, then ham. Right??

No comments:

Post a Comment